Vartin kaupunki on viime vuosina noussut termi, joka tarkoittaa kaupunkia jossa asutus, työpaikat ja palvelut ovat sekoittuneet. Tälläisessä kaupungissa kaikki tarvittava on vartin kävely- pyöräily tai joukkoliikennematkan etäisyydellä.

Arkinen esimerkki tästä on Tampereen keskusta. Talojen alakerroksissa voi olla liiketilaa ja toimistoja, yläkerroksissa asuntoja. Vartin kaupungista pian lisää, mutta kerron ensin tarinan.

Tarina on hyvin yksinkertainen:

1. Lähdin kotoa
2. Kävelin lääkäriin
3. Olin lääkärissä
4. Kävelin töihin.
5. Loppu.

Kiitos lukemisesta. Oikeastaan kyseessä ei ollut tarina vaan listaus. Insinöörilukijani taatusti arvostavat tiivistä ja jämäkkää kerrontaa.

Ideana ei tosin ollut kertoa tylsästä arjestani, vaan homman pihvi tulee tässä: Aikaa kului 40 minuuttia, josta jokainen minuutti oli hyötykäytössä

• Kävelyä 20 min
• Lääkärikäyntiä ja odottelua 20 min

Kävellen tai pyörällä kulkien ensimmäinen tunti on ilmaista, sillä liikunta täytyy saada jostain. Parhaimmillaan sen saa asioita hoitaessa. Työteho parani, sillä liikunta parantaa keskittymistä töissä

Tarina on arkinen, mutta vartin kaupungin mahdollistaman vapauden toivoisi mahdollistuvan mahdollisimman monelle. Tämä ei valitettavasti ole ollut kaupunkisuunnittelun ideologia 60-luvulta eteenpäin. Päinvastoin, asutusta on tarkoituksella hajautettu palveluttomiin lähiöihin. Miksi?

Viimeiset 100 vuotta kaupunkisuunnittelua

Vartin kaupunki on uudesta tulemisestaan huolimatta tapa jolla kaupunkeja on kehitetty vuosituhansia. Kaupungin toiminnot muotoutuvat sekoittuneesti keskustan ympärille. Kotoa töihin on lyhyt matka jonka voi taittaa kävellen tai myöhemmin pyörällä. 1800-luvulla malli sai ansaittua kritiikkiä, sillä teollistumisen, kehittymättömien viemäröintien sekä puulla tai hiilellä lämpiävien asuntojen vuoksi kaupungeista tuli likaisia ja saastuneita.

Syntyi vastaliike: Funktionalistinen kaupunkisuunnittelu.

Funktionaalisessa ideologiassa

• Asutus
• Työpaikat
• Kauppa

ovat erotettu toisistaan, ja eri funktioiden välillä liikutaan useimmiten autolla.

Ideologia sai jalansijaa Euroopassa sekä Suomessa etenkin toisen maailmansodan jälkeen.

Töölöt, Punavuoret sekä Pyynikit alettiin nähdä vanhanaikaisina ja tilalle alettiin rakentamaan moderneja metsälähiöitä kuten Kontula, Hervanta, Varissuo ja Multisilta. Uudet kaukana olevat lähiöt vaativat paljon kallista infraa. Kontula oli kalliimpi rakentaa kuin Töölö Keskusta haluttiin pyhittää kaupalle ja tekniset työpaikat keskitettiin ensin teollisuusalueille kuten Hatanpää ja myöhemmin business parkeihin kuten Hermia.

Lähiöstä työpaikalle ja kauppaan ajettaisiin autolla, ja täysautoistunut yhdysvaltalaistyyppinen istumayhteiskunta nähtiinkin 60-luvulla tavoiteltavana ideaalina.

Kiinnostavaa on, että nykyisin juuri edellämainituissa autolähiöissä auton omistaminen on keskivertoa vähäisempää. Tulotaso selittänee asiaa, sillä alueet ovat monesti sosiaalisesti eriytyneitä. Kaukana keskustasta oleva autolähiö on tilastollisesti suomalaisten vähiten haluttu asuinpaikka.

Lienee turha edes todeta, että syrjäisten lähiöiden rakentaminen on nostanut keskustaa lähellä olevien asuntojen hintoja. Samalla lähiössä kärsitään liikenneköyhyydestä, kun autolähiössä autotta eläminen ei ole aina kätevää.

Funktionaalisen kaupungin ongelmat

Funktionalistisen hajautuneen kaupungin ongelmiin on alettu viime vuosina havahtua enenevissä määrin. Ongelmiin kuuluu mm.

• Taloudellinen heikkous. Hajautunut kaupunki vaatii paljon verovaroja infran ylläpitoon. Samalla auton omistamisen pakko vähentää asukkaiden ostovoimaa ja yrittäjien tulovirtaa
• Liikkumattomuus, jonka kustannukset yhteiskunnalle ovat miljardiluokassa
• Meluisuus ja saasteet
• Sosiaalinen eriytyminen Turun pormestari haluaa valtion apuun Varissuon tilanteeseen: Puhunut jo ministeriöille

Nykyään sekä kaupunkikeskustoja että lähiöitä pyritään kehittämään toiminnoiltaan sekoittuneiksi. Funktionalismin nousuun johtaneet 1800-luvun kaupunkien ongelmat ovat menneisyyttä, ja nykyaikainen, taloudellisesti vahva kaupunkisuunnittelu nostaa päätään.

Hyvä niin.